Eviksiä edeltävän sunnuntain harjoitukset, Kallio on the road. |
Fiilikset oli kohdillaan jo ennen evankeliumijuhlaa, kun olimme harjoittelemassa Lohtajalla eviksiä edeltävänä sunnuntaina. Harjoitukset menivät ihan hyvin - suunnittelimme keikan kulkua, ja päätimme kappaleet, ja kokeilimme vähän uusia juttuja vanhoihin biiseihin. Treenasimme muutaman tunnin ja sen jälkeen Kokkolan porukka alkoi lähtemään kotiin päin. Sitten jäimme vain odottelemaan jännittävää perjantain ja lauantain välistä yötä.
Jännitystä lisäsi omalla kohdallani ehdottomasti se, että sain flunssan juuri pari päivää ennen keikkaa. Kurkku oli kauhean kipeä, ja stressi kasvoi, kun keikkapäivän aamuna heräsin täysin ilman ääntä. Vielä hetki ennen keikkaa ääni oli täysin painoksissa, mutta rukoilin ja rukoilin. Kun keikka alkoi, ja saimme aloitusmusiikin soitettua, ääni palautui, ja sain rukousvastauksen. Ääni kesti jokaisen biisin, ja se on suuri ihme. Luojalle kiitos, että Hän antoi meille mahdolliseksi julistamisen, näinkin hyvällä paikalla kuin Evankeliumijuhlilla, nuorten jatkoilla, monen ihmisen kanssa!
Soundcheck alkoi klo.23.40 |
Keikka alkoi Eeli Harjun ja Ville Orjalan juonnolla, ja huudatuksella. Porukka oli tosi hyvin mukana, kiitos teille erittäin paljon! Soitimme kuusi biisiä, Toivon että tulet, Uskonlahja, Laulu Herralle, Turvapaikka, Valossa Valtakunnan ja Kallio. Ihanan huudon jälkeen palasimme vetämään yleisön kanssa uudestaan vielä Laulu Herralle. Fiilis oli mahtava, ja meillä kaikilla oli kivaa.
Kiitos soittajakaverit, kiitos äänentoistosta vastanneille, kiitos Sley, kiitos yleisö, kiitos vanhemmat, kiitos kaikki. Suurimman kiitoksen saamme jälleen sanoa Taivaanisälle. Me tahdomme julistaa ilosanomaa musiikin ja lyhyiden puheiden välityksellä, ja sitä parempaa tehtävää en osaisi kuvitellakaan. Saamme tehdä lähetystyötä, jolla on merkitys. Evankeliumi kuuluu kaikille, ja haluamme antaa oman panoksemme sen etenemiseen. Nyt mieleeni tulee vain riparin ulkoläksyihini kuulunut Kaste ja Lähetyskäsky, mihin kaiken tämän voi tiivistää.
"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen. Kastakaa heitä, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea mitä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne, kaikki päivät, maailman loppuun asti."
Aamen.
// Kallio ( Seidi)
Teillä oli tosi hieno keikka siellä nuortenjatkoilla! En ollut aikaisemmin kuullut teistä ja heti kuulosti hyvältä!!!
VastaaPoistaSiunausta!